VUODENAIKOJEN VAIHTELUA
Vuodenaikojen vaihtelu on Lapissa voimakasta ja selkeästi havaittavaa. Lapin neljä vuodenaikaa ovat kevät, kesä, syksy ja noin puoli vuotta kestävä talvi. Talveen liittyy myös muutaman kuukauden mittainen kaamos-aika, jolloin päivä ei juuri valkene auringon jäädessä horisontin alapuolella.
Kevät
Auringon säteet hohtavat hangella ja lämmittävät ulkoilijaa. Linnut aloittavat päivän iloisesti laulaen ja pajunkissat alkavat muodostumaan pajupensaisiin. On kevät, siirtymä aika talvesta kesään, kun hanget alkavat pikkuhiljaa sulamaan ja luonto heräilee talven jäljiltä jälleen loistoonsa.
Loppukeväästä voi vielä sataa myös lunta, mutta kesä on tulossa ja viimeistään juhannuksen jälkeen aurinkokin jo lämmittää mukavasti. Kesäkuun alkupuolellakin voi lämpötila Lapissa tipahtaa muutaman asteen verran miinukselle ja joskus sataa lunta, jolloin puhutaan takatalvesta. Takatalvi on hyvin harmillinen alueen kasvistolle, sillä kasvukausi on muutenkin vain noin kolme kuukautta.
Kesä
Lapin Kesä on valoista, yöttömän yön aikaa. Keskikesällä aurinko ei laske horisontin alapuolelle edes yöllä. Esimerkiksi Utsjoen korkeudella aurinko pysyy horisontin yläpuolella toukokuun puolesta välistä heinäkuun puoleen väliin, kaiken kaikkiaan kaksi kuukautta.
Varsinaisia hellepäiviä (+25) ei Lapin kesässä ole montaa, keskilämpötila koko Lapin alueella vaihtelee 10 celsiuksesta 16 celsiukseen. Ennen juhannusta Lapissa esiintyy usein monin paikoin hallaa, joten heinäkuu ja sen viimeiset viikot ovat kesän lämpimintä aikaa. Alkukesä on myös sademääriltään vähäinen, sateet alkavat lisääntyä vasta elokuun tuntumassa.
Lumettomaan aikaan Lappi tarjoaa elämyksiä yöttömästä yöstä, tuntureiden jylhästä kauneudesta ja kirkkaista luonnon vesistöistä. Luontoon voi tutustua maastossa esimerkiksi patikoiden, pyöräillen ja ratsastaen tai vesistöjen kautta meloen, koskea laskien tai kalastaen.
Kulttuurin nälkäiselle on tarjolla ympäri Lapin erilaisia tapahtumia pitkin kesää, esimerkiksi Sodankylän elokuvajuhlat tai Rovaniemen Simerock. Kesällä matkaajan on syytä muistaa varautua hyttysiin, erityisesti jos matka suuntautuu Lapin erämaahan luonnon helmaan.
Syksy
Syksyn ensimmäisten yöpakkasten tullessa ja päivän lyhetessä kasvisto aloittaa valmistautumisensa talveen. Puuston lehdet muuttavat väriään vihreästä loistaviin kullankeltaisen ja hehkuvanpunaisen ruskasävyihin, luonnon kauneutta ei voi olla ihailematta.
Ruska alkaa pohjoisesta, jossa parasta ruska-aikaa on syyskuun ensimmäisen viikon jälkeen. Etelä-Lapin alueella ruska seuraa noin viikon viiveellä Pohjois-Lappiin verrattuna. Ruskan ihailemisen lisäksi alkusyksystä kannattaa muutenkin suunnata Lapin luontoon. Metsistä löytyy paljon marjoja ja sieniä, jotka odottavat poimijaansa.
Talvi
Talvi alkaa pimeänä, synkeänä ja kylmänä marraskuussa ja kääntyy kevääksi huhtikuun lopulla aurinkoisena ja valoisana. Ensimmäisiä lumisateita Lappiin saatetaan saada jo elo-syyskuussa, mutta pysyvä lumipeite saadaan yleisimmin marraskuun aikana. Joulun aikaan Lapin kaamos on synkimmillään, aurinko ei nouse horisontin yli ja päivänvaloa kestää vain muutaman tunnin.
Puhdas, vasta satanut lumipeite piristää mieltä ja mahdollistaa talven aktiviteettien, kuten hiihdon, aloittamisen. Talven aikana lunta saadaan Lappiin viidestäkymmenestä senttimetristä aina Pohjois-Lapin yli metrin kinoksiin. Tilastollisesti vuoden kylmin kuukausi on helmikuu, jonka loppupuolella myös kaamosaika alkaa olla selätettynä. Aurinko ilmestyy kuin tyhjästä loistamaan taas pohjoiselle taivaalle ja heijastaa upeasti hangen lumikiteistä.
Kevättalven auringonpaiste ja pienet pakkaset houkuttelevat ulkoilemaan pitkälle kevääseen, sillä eniten lunta on maaliskuun lopussa ja Lapin hiihtokelit jatkuvat loistavina aina äitienpäivän tienoille saakka.
Lumen aikaan Lappi esittäytyy puhtaan valkeana hohtavien hankien ja tummalla tähtitaivaalla hehkuvien revontulien kautta. Hiljaiseen ja lumiseen luontoon pääsee hetkessä hiihtämällä tai lumikengillä, huskykoirien tai porojen vetämien rekien kyydissä ja vauhdikkaampaa kyytiä haluaville yksi vaihtoehto on moottorikelkka.
Lapin tuntureiden useat laskettelukeskukset tarjoavat upeita rinteitä laskettelijoiden käyttöön ja tapahtumia riittää läpi kauden.